Iso-Äiniö

Kevättulva Äiniönjoella. Kuva: Esa Kesäniemi

Sijainti ja palvelut

Iso-Äiniö sijaitsee Asikkalan kunnan länsiosassa, ennen Padasjoen rajaa, valtatie 24:n varrella noin 35 km Lahdesta pohjoiseen. Helsinkiin on matkaa noin 140 km ja samoin Jyväskylään. Etäisyys Tampereelle on alle 120  km.  Kylän pinta-ala on noin 3800 ha, siitä suurin osa metsää, joka liittyy Asikkalan, Lammin ja Padasjoen kuntien välillä leviävään laajaan, asumattomaan metsäalueeseen. Asutus ja viljelys on keskittynyt pääsasiassa Iso-Äiniön läpi kulkevan valtatien varteen, joka halkaisee kylän melkein suoraan etelästä pohjoiseen.

Iso-Äiniöltä on nykyisin hyvät yhteydet Helsingin ja Jyväskylän suuntaan, kun Myllykseläntien risteykseen saatiin pikavuoropysäkki. Iso-Äiniön sijainti valtatie 24:n varrella mahdollistaa asioinnin ja työssäkäynnin lähikunnissa. Lähin kaupunki on Lahti. Ikosojan ja Tuukkalantien risteyksessä on Äinään seudun kylien Infokeskus, josta löytyvät tiedot kylän tapahtumista ja linja-autojen aikatauluista.  

Kauppa-, posti- ja muut palvelut sijaisevat  noin 11 kilometrin päässä Vääksyssä. Lähin koulu sijaisee noin viiden kilometrin etäisyydellä  napurikylässä Kurhilassa. Luokio sijaisee Vääksyssä ja ammatillista koulutusta on tarjolla  alle kymmenen kilometrin päässä Asikkalan kirkonkylässä.

Luonto on lähellä, koska laajat metsäalueet ympärövät kylää. Lisäksi  luontoelämyksiä' täydentämään on Karsillantien varteen Äiniönjoen rannalle valmistumassa Luontokeskus lintutorneineen, laavuineen ja uimapaikkoineen. Päijänteen rantaan on matkaa noin viisi kilometriä.

Jos muutto alueelle kiinnostaa, kylän alueella on tarjolla kohtuulliseen hintaan kunnan omistamia omakotitontteja. 

Historia

Varhaisin tieto Iso-Äiniöstä on vuodelta 1488 koskien Äinäänjoessa olevaa myllyä. Se oli kyläläisten oma eli yhteismylly. Hämeen ensimmäisessä, vuoden 1539 maakirjassa oli Iso-Äiniöllä 19 taloa, joista pääosa on ollut koko ajan olemassa. Aika isostajaosta uusjakoon ulottuu 1700-luvun lopulta 1920-luvulle. Isojako suoritettiin 1813 - 15 ja takamaat jaettiin 1836 - 37. Uusjaon toimeenpanosta päätettiin 1915. Sitä varten kylä mitattiin ja kartoitettiin uudestaan vuosina 1916 - 19. Uusjako saatiin kuitenkin päätökseen vasta 1932. Iso-Äiniö on ollut aikanaan tiheästi rakennettu ryhmäkylä, nyt se on lähes kokonaan haja-asutusta. Asukasluettelon ja muistitietojen perusteella oli Iso-Äiniöllä vuonna 1916 olemassa 84 erillistä asumusta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1998 talouksia oli 109.